Niiranvaaran Oriasema

Niiranvaaran uusi osoite: http://niira.kolkko.net

Dow Jones

VIRTUAALIHEVONEN
VH17-012-0172

Joonakseksi kutsuttu hollanninpuoliveriori, jonka säkäkorkeus on 172 cm, se on syntynyt 07.07.2016 ja ikää löytyy 8 vuotta. Joonaksen on kasvattanut Stoeterij Dow, se on ostettu Yateley Showjumperista ja sen omistaa Loci (VRL-12679). Väriltään ori on tummanruunikko (EEAA) ja sen koulutustasot ovat Helppo A ja 160 cm.


Lotan hyvä ystävä oli käymättä Englannissa ja tarkoituksena olikin pitää silmällä myytäviä oreja, jotka voisivat sopia Niiranvaaraan. Aina iltaisin tulikin Englannista soittoa, mutta mikään ei oikein saanut sitä kipinää syttymään. Taas puhelin pirisi ja tällä kertaa yksi ori herätti Lotan mielenkiinnon. Erinomaisen lupaava 8 vuotias esteori Dow Jones. Lotta sai myyjän yhteystiedot ja otti pikimmiten yhteyttä. Myyjää arvelutti hevoskauppa, olihan Suomi sentään pieni maa ja tämä huippulupaus olisi kyllä sellainen kaveri, että olisi mahtavaa nähdä tämä ori mahdollisimman monen hevosen sukutauluissa jatkossa. Lotta vakuutti tekevänsä parhaansa, jotta ori pääsisi jalostuskäyttöön, mahdollisesti jopa kansainvälisesti. Lopulta omistaja heltyi ja kauppakirjojen teosta ja hevosen siirrosta Suomeen sovittiin.

Luonne

Jones on isokokoinen ori, jonka kanssa pienikokoisemmat ihmiset saavat varoa, etteivät jää jalkojen alle. Ori on nimittäin hieman varomaton askelistaan, ja sitä pitää useinkin muistuttaa ihmisen kunnioittamisesta. Ratsastaessa Jones on myös isokokoinen: sen askeleet tuntuvat kilometrin mittaisilta ja lihaksikas ori on hidas vertymään. Tehokkaat verryttelyt muokkaavat siitä kuitenkin hyvän hyppykaverin. Jonesilla on isot, mahtipontiset hypyt, joilla se pääsee helposti pituusesteiden yli. Isokokoinen ori on kuitenkin hankala mahduttaa pienille sisäradoille, mutta ulkona se on elementissään. Pitkät tiet antavat sille paljon aikaa koota taas itsensä hypyn jälkeen, johon ratsastaja ei saa päästää sitä liian pitkänä. Ori on hypätessä hyvin kuulolla, mikä antaa ratsastajalle mahdollisuudet säätää sen vauhtia pienilläkin avuilla.
© VRL-11523 / Yateley

Sukutaulu

Dow Janson
kwpn, rn, 170 cm
evm
Dow Jacket xx
xx, m, 162 cm
evm
Jeromé xx
xx, m, 164 cm
evm
Valéer xx
xx, m, 162 cm
evm
Javilda Dow
kwpn, trn, 166 cm
evm
Brisingr
kwpn, trn, 168 cm
evm
Oseania
kwpn, prn, 165 cm
evm
Championnát Dow
kwpn, trn, 167 cm
evm
Legennioré
kwpn, rnkm, 173 cm
evm
Legion
kwpn, rnkm, 170 cm
evm
L'Amour
kwpn, trn, 167 cm
evm
Hellerie
kwpn, rt, 164 cm
evm
Hellbound
kwpn, m, 168 cm
evm
Sellerii
kwpn, prt, 163 cm
evm
  • Sukuselvitys
  • Jalostus
  • Kilpailut
  • Päiväkirja

i. Dow Janson

e. Championnát Dow

Joonas on tarjolla puoliveri jalostukseen, etenkin kwpn, ja se astuu evm-sukuisia tammoja.

Jälkeläiset

00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja
00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja
00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja

ERJ:n alaiset

KRJ:n alaiset

24.03.2017 - Ryminällä kotiin, kirjoittanut Loci

Vetoauto ja traileri saapuivat pihaan. Kopista kuului vain kolina ja hirnahdukset. Lotta saapui vastaan ystäväänsä. Oli ollut pieni urakka saada tämä hevonen Englannista Suomeen. Lotta vilkaisi pikaisesti uusimman ostoksensa papereita ja kaikki näytti olevan kunnossa. Trailerista paljastui tuntomerkit täyttävä hevonen, joka kantoi nimeä Dow Jones. Lotta kiinnitti narun riimuun ja Tomi avasi takapuomin ja sai hypätä äkkiä alta pois suuren hevosen tullessa ulos vauhdilla. Puuskuttaen ori pysähtyi tasaiselle maalle ja valppaana katseli ympärilleen. Tomi nappasi kuljetussuojat pois ja vaihtoi pikaisesti orin loimen. Ja näin Jones pääsi sille valmisteltuun tarhaan, jossa se otti komeat kunniakierrokset yllyttäen viereisessä tarhassa olevan friisiläisori Mustiksen mukaan.

19.06.2017 - Puomitreeniä ilman satulaa, kirjoittanut Laura

”Mä laitan sulle puomeja tänne johonkin, niin voitte mennä niitä”, Loci ilmoitti asetellessaan punavalkeita puomeja maneesin toiseen päähän. Mä istuin suurikokoisen puoliveriorin, Joonaksen, paljaassa selässä ja keräilin ohjia alkukävelyiden jäljiltä. Olin päättänyt heittää Niiranvaaran porukkaa yllätysvisiitillä ja sen seurauksena olinkin päätynyt ratsaille saakka. ”Joonas on tosi kiva, et sä sieltä selästä putoa vaikka sulla ei satulaa olisikaan”, Loci oli kannustanut mua epäröidessäni penkin poisjättöä, ja lopulta nainen saikin mut taivuteltua ruunikon selkään.

Hollantilainen askelsi aivan järkyttävän kokoisia raviaskeleita ja loikki voltille aseteltujen puomien yli varmasti, mun pomppiessa toisen selässä en niin varmana selässä pysymisestä. Muutaman (lue: lukuisien) kierroksen jälkeen mä aloin tottumaan Joonaksen askellukseen ja mun tasapainoni alkoi nostella päätään piilosta, josta innostuneena Loci kannusti meitä vielä parille kavaletille. Jonkinlaisen rohkeudenpuuskan saattelemana me lähestyttiinkin hyvin suurin laukka-askelin ensimmäistä kavalettia, jonka yli me vielä selvittiin lähestulkoon hengissä; toiselle kavaletille ruunikko päätti harppaista hieman suuremman askeleen ja arvatkaa vain, putosinko mä.
”Sä tarjoat kyllä pullakahvit tästä hyvästä, sä väitit että pysyn selässä!”

16.07.2017 estevalmennus, kirjoittanut Loci

Päivän päätteksi oli vielä estevalmennus edessä. Joonakselta oli ottanut aikaa kotiutua Suomeen ja meidän löytää yhteinen sävel ratsastukseen. Kapusin ison orin selkään ja aloittelin käynneillä kentällä, johon olin valmentajan ohjeiden mukaisesti tuonut estekalustoa. Valmentajani Eveliina Kangasaho saapui kellon tarkasti paikalle ja keskustelimme tämänhetkisestä tilanteestamme. Joonas oli mennyt taas kotitreenissä mukavasti eteenpäin ja aloin olemaan aika varma, että pian pääsisimme starttaamaan kilpailuissa.

Valmennus aloitettiin ravipuomityöskentelyllä, jossa Joonas pääsi kasaamaan itseään ja avaamaan paikkoja, kun puomien välit olivat eri tehtävillä erimittaiset. Kasaaminen oli helppoa, mutta pidemmillä väleillä tuntui kaviot kopsahtelevan puomeihin tuon tuostakin. Muutaman kierroksen jälkeen alkoi sujumaan ja Eve antoi luvan vaihtaa suuntaa. Toinen suunta oli helpompi ja puomitehtävien lisäksi meille kasattiin ristikko. Ristikko oli lähinnä ajatusta esteille siirtymiseen ja Joonas vain ravasi sen ylitse hieman enemmän jalkojaan nostellen.

Pienen tauon aikana esteet nostettiin pieniksi pystyiksi ja ristikoiksi. Eve näytti ensimmäisen, melko selkeän ja helpon linjan, jossa tärkeää olisi tahti ja tarkkuus. Joonas suoritti linjan puhtaasti, joten toisen tehtävän korkeutta nostettiin ja tulimme linjan uudestaan. Muutaman suorituksen jälkeen lisäsimme toisen, hieman haastavamman linja rataan. Laukka ei vaihtunut toisella tehtävällä, joten jouduin ottamaan ylimääräisen ravipätkän väliin. Ajauduimme aivan kolmannen esteen reunaan ja hyppy lähti liian läheltä. Eve komensi minut ottamaan koko tehtävän uudestaan ja tällä kertaa onnistuimme selvästi paremmin. Parin onnistumisen jälkeen vaihdoimme tehtävää taas haastavammalle linjalle. Tiukka käännös oli isolle Joonakselle haastava, mutta sisäpohkeella sain pidettyä orin pystyssä. Onneksi radoilla ei näin vaativia linjoja nähtäisi, sillä isoilla esteillä ori ei olisi mahtunut hyppäämään. Tulimme linjan taas muutaman kerran onnistuneesti ja sitten pidimme pienen tauon.

Seuraavaksi pääsimme hyppäämään ratana. Kävimme ensiksi radan kolmessa osassa lävitse. Esteet nousivat radan loppua kohden, mikä ei suinkaan ollut ongelma. Radan alkupään lähestymiset olivat haastavampia. Rata oli melko tekninen ja vesimatto okserin alla vähän kummastutti Joonasta. Jouduimme ottamaan vesimaton muutamaan kertaan uudestaan, jotta sen ylittäminen sujuisi kuin minkä muun esteen tahansa. Itse radalla tuli pari huonoa lähestymistä, joista kuitenkin selvisimme. Loppuverryttelyksi saimme taas mennä puomeja ravissa ja nyt pitkätkin välit sujuivat.

Ulkoasu © M Layouts, Muokkaukset © Loci
Kaikki materiaali © Loci, jollei toisin mainittu
Kyseessä on virtuaalitalli