Niiranvaaran Oriasema

Niiranvaaran uusi osoite: http://niira.kolkko.net

Hirttivaaran Efekti

VIRTUAALIHEVONEN
VH15-018-0035

Eeliksi kutsuttu suomenhevosori,jonka säkäkorkeus on 154 cm ja se on syntynyt 01.01.2015. Kaapon on kasvattanut Hirttivaara ja sen omistaa Loci (VRL-12679). Väriltään ori on hopeanruunivoikko (EeAaCrecreZz) ja sen koulutustasot ovat (CIC1).

Luonne

Eeli oli tilausvarsa Innalle Aittohaaraan, mutta valitettavasti palautui takaisin Hirttivaaraan huhtikuussa 2016 hevoskannan vähennyksen vuoksi. Kesäkuussa 2017 ori oli taas myynnissä ja tälläkertaa Lotta teki tarjouksen siitä ja ori matkasi Niiranvaaraan. Eeli on iloisen pirtsakka hurmuripoika niin luonteensa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Hoitotilanteissa ori on utelias ja touhukas, aina heittelemässä harjoja ympäriinsä ja näykkimässä hoitajansa takkia. Ori onkin siis kovin huomionhaluinen. Ratsuna Eeli on yritteliäs ja se pitääkin kovasti työnteosta, vaikka se ei ratsuna se kaikista helpoin ehkä olekaan. Ori toimii hyvin niin rata- kuin maastoesteilläkin sekä sileällä ratsastaessa, minkä lisäksi se pitää kovasti maastoilusta. Alkuperäinen luonne © Iina, muokkaus © VRL-05594

Sukutaulu

Isä: Riemun Pilkahdus
Emä: Hirttivaaran Tähtitarina
  • Sukuselvitys
  • Jalostus
  • Kilpailut
  • Päiväkirja

i. Uuvartti

ii. Varttimaili

iii. Vipartti

iie.

Pukatti on tarjolla suomen(pien)hevos jalostukseen ja se astuu evm-sukuisia tammoja.

Jälkeläiset

00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja
00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja
00.00.0000 - Varsan nimi - e. Varsan emä - omistaja

KERJ:n alaiset

  • 19.03.2015 - KERJ - CIC1 - Rivel Sporthorses - 5/40
  • 21.03.2015 - KERJ - CIC1 - Twingges - 5/30
  • 07.04.2015 - KERJ - CIC1 - Twingges - 5/30
  • 16.09.2015 - KERJ - CIC1 - Vennamo - 4/30
  • 17.09.2015 - KERJ - CIC1 - Vennamo - 4/30
  • 21.09.2015 - KERJ - CIC1 - Vennamo - 3/30
  • 01.10.2015 - KERJ - CIC1 - Zurück - 3/40
  • 03.10.2015 - KERJ - CIC1 - Zurück - 1/40
  • 07.10.2015 - KERJ - CIC1 - Zurück - 3/40
  • 13.10.2015 - KERJ - CIC1 - Mörkövaara - 1/30

KRJ:n alaiset

VVJ:n alaiset

00.00.0000 - Merkinnän otsikko, kirjoittanut Henkilö X

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Aliquam a tellus ut metus condimentum convallis. Fusce arcu metus, porta eu pellentesque et, blandit tristique nisi. Sed eleifend a libero vel ullamcorper. Etiam rhoncus eleifend facilisis. Mauris tempor commodo dolor in ullamcorper. Nullam enim risus, eleifend quis lorem semper, cursus viverra nisi. Praesent id tortor nibh. Nunc congue tempus magna, sed congue purus venenatis at. Sed cursus rutrum congue.

Ulkoasu © M Layouts, Muokkaukset © Loci
Kaikki materiaali © Loci, jollei toisin mainittu
Kyseessä on virtuaalitalli